Suomen lain mukaan jokainen miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta. Asevelvollisuuteen kuuluu varusmiespalvelus. Koska Suomen laki kuitenkin mahdollistaa myös siviilipalveluksen, tulisi tätä vaihtoehtoa harkita vakavasti. Tämän tekstikokoelman tarkoituksena on auttaa nuorta tekemään oma tietoinen ratkaisunsa bahá’í-uskon opetusten valossa.

Siviilipalveluksen suorittaminen Suomen bahá’í-yhteisössä

Suomen bahá’í-yhteisö on hyväksytty siviilipalveluslain mukaiseksi siviilipalveluspaikaksi. Yhteisöllä on käynnissä ruohonjuuritason yhteisörakentamisen hankkeita ympäri Suomea ja erityisesti Uudellamaalla. Yhteisörakentaminen käsittää kasvatuksellisia ohjelmia lapsille, varhaisnuorille, nuorille ja aikuisille. Taloudellisten voimavarojen salliessa siviilipalvelusvelvollisia – eli sivareita – voidaan ottaa mukaan muun muassa tällaisten vireitä yhteisöjä rakentavien prosessien tukemiseen.

Jos olet kiinnostunut tästä mahdollisuudesta, ota yhteyttä Suomen Bahá’íden Kansalliseen Henkiseen Neuvostoon: sihteeristo@bahai.fi tai +358 50 379 0875 (myös WhatsApp)

Lisätietoja siviilipalveluksesta saat Siviilipalveluskeskuksen verkkosivuilta.

Suhtautuminen asepalvelukseen

Shoghi Effendin puolesta yksilölle kirjoitetusta kirjeestä 15.7.1952:

Kantamme bahá’ína ei ole, että emme tottele hallitustamme taikka tue maata, jos se joutuu hyökkäyksen kohteeksi; kantamme on, että emme usko kanssaihmistemme tappamiseen emmekä halua osallistua siihen. Emme ole suinkaan aseistakieltäytyjiä; me palvelemme, mutta – koska [maan] laissa on asennettamme huomioiva säännös – toivomme tulevamme luokitelluiksi taistelemattomiksi. Jos tarvitset neuvoja tämän asian suhteen, sinun tulisi kääntyä Kansallisen Henkisen Neuvoston puoleen, sillä tämä kysymys on jatkuvasti esillä ja he voivat antaa sinulle neuvoja, jotka soveltuvat parhaiten nykytilanteeseen.

Shoghi Effendin puolesta Britteinsaarten Kansalliselle Henkiselle Neuvostolle 4.6.1939:

Edelleenkin hänen luja vakaumuksensa on, että uskovien, samalla kun he ilmaisevat valmiutensa varauksettomasti totella mitä tahansa komentoja viranomaiset saattanevatkin antaa koskien kansallista palvelua sodan aikana, tulee myös – ja vielä, kun vihollisuudet eivät ole puhjenneet – anoa hallitukselta vapautusta aktiivisesta asepalveluksesta taistelutehtävissä painottaen sitä tosiseikkaa, että näin toimiessaan heitä eivät aja mitkään itsekkäät näkökohdat vaan heidän ainoa ja ylimmäinen vaikuttimensa on pitää yllä bahá’í-uskon opetuksia, jotka asettavat heille moraalisen velvoitteen pidättäytyä kaikesta sellaisesta toiminnasta, joka saattaisi heidät suoraan sodankäyntiin muista roduista tai kansoista olevien kanssaihmistensä kanssa.

Bahá’í-opetukset todellakin tuomitsevat painokkaasti ja yksiselitteisesti kaikki fyysisen väkivallan muodot, ja sodankäynti taistelukentällä on selvästikin yksi muoto, kenties pahin muoto, jonka tällainen väkivalta voi saada.

On paljon muita keinoja, joiden kautta uskovat voivat auttaa sodan aikana ilmoittautumalla aseettomaan palvelukseen – palveluun johon ei liity suoraa veren vuodatusta – kuten sairaankuljetus, ilmavalvonta sekä toimisto- ja hallintotyö. Juuri tämänlaatuisiin tehtäviin maansa puolustamiseksi heidän tulisikin ilmoittautua vapaaehtoisiksi.

On epäolennaista altistavatko sellaiset palvelun muodot heidät vaaralle joko kotona tai rintamalla, sillä heidän halunsa ei ole suojella omaa elämäänsä vaan pidättäytyä kaikkinaisista tietoisista murhatoimista.

Ystävien tulisi pitää tunnollisena velvollisuutenaan bahá’í-uskon lojaaleina jäseninä anoa tällaista vapautusta, vaikka mahdollisuus saada viranomaisilta suostumus heidän anomukseensa olisikin vähäinen. On hyvin olennaista, että moisen kansallisen kiihtymyksen ja hätätilan aikoina, kuten ne joiden läpi niin monet maailman maista ovat nyt kulkemassa, uskovat eivät sallisi itsensä vedettävän ihmismassoja kiihdyttäviin vimmoihin eivätkä toimisi tavalla, joka saisi heidät poikkeamaan viisauden ja kohtuuden polulta ja saattaisi heitä rikkomaan – joskin vastentahtoisesti ja epäsuorasti – opetusten henkeä ja kirjainta.

Shoghi Effendi, Directives from the Guardian, s. 48:

Koska ei ole olemassa kansainvälisiä poliisivoimia eikä näköpiirissä ole sellaisten syntymistäkään, bahá’íden tulisi edelleenkin hakea kaikissa oloissa vapautusta sellaisista sotilaallisista velvoitteista, jotka edellyttävät hengen riistämistä. Meillä ei ole mitään perusteita tänä päivänä muuttaa asennettamme tässä asiassa.

Ovatko bahá’ít pasifisteja tai aseistakieltäytyjiä?

Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto Yhdysvaltain Kansalliselle Henkiselle Neuvostolle, 9.2.1967:

– – bahá’ít tunnustavat hallitusten oikeuden ja velvollisuuden käyttää voimakeinoja lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi ja kansansa suojelemiseksi. Niinpä bahá’ílle verenvuodatus tällaista tarkoitusta varten ei välttämättä ole olennaisesti väärin. Bahá’í-usko tekee hyvin yksiselitteisen eron sen välillä, että yksilöllä on velvollisuus antaa anteeksi ja ”tulla mieluummin tapetuksi kuin tappaa”, sekä sen, että yhteiskunnalla on velvollisuus pitää yllä oikeudenmukaisuutta. ‘Abdu’l-Bahá selittää tätä asiaa kirjassa Vastauksia joihinkin kysymyksiin. Maailman nykytilanteessa bahá’ít pyrkivät pysyttelemään poissa kanssaihmistensä keskuudessa raivoavista keskinäisen tuhon selkkauksista sekä välttämään verenvuodatuksen tällaisissa kamppailuissa, mutta tämä ei merkitse sitä, että olemme ehdottomia pasifisteja.

Voiko bahá’í ilmoittautua vapaaehtoiseksi taistellakseen asevoimissa?

Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto Fiji-saarten Kansalliselle Henkiselle Neuvostolle 2.8.1971:

Bahá’ít eivät voi vapaehtoisesti värväytyä mihinkään asevoimien haaraan, jossa he voivat saada käskyn ryhtyä ottamaan ihmisen hengen.

Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto eräälle kansalliselle henkiselle neuvostolle 13.1.1981:

– – ei ole mitään sitä vastaan, että bahá’í värväytyy vapaaehtoisesti jonkun maan asevoimiin saadakseen koulutusta johonkin elinkeinoon tai ammattiin, kunhan hän voi tehdä tämän tekemättä itsensä velvolliseksi suorittamaan taistelutehtäviä.

Ei myöskään ole mitään sitä vastaan, että bahá’í hakee tai jatkaa uraa asevoimissa, kunhan hän voi tehdä tämän tekemättä itsensä velvolliseksi suorittamaan taistelutehtäviä.

Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto eräälle kansalliselle henkiselle neuvostolle 20.9.1965:

Mielestämme bahá’íta tulisi rohkaista olemaan hakeutumatta tai jatkamatta uraa sotaväessä ja että heidän tulee joka tapauksessa tottelevaisuudessa Suojelijan selville ohjeille hakea vapautusta asevelvollisuudesta, joka edellyttää ihmisen hengen ottamisen.

Kun laki määrää kansalaisille velvollisuuden käydä asepalvelusjakso – – ja bahá’í voi käydä tämän jakson värväytymällä, uudelleenvärväytymällä tai saamalla upseerinmääräyksen, hän voi tehdä niin, kunhan hän ei millään tavoin vaaranna oikeuttaan ”hakea ja pitää yllä taistelemattoman statusta”.