Uutta bahá’í-uskon innoittamaa musiikkia

YSI-kollektiivin albumia on työstänyt monipuolinen tekijäjoukko.

Viime vuosien aikana useat muusikot ovat säveltäneet uutta musiikkia bahá’í-uskon pyhien kirjoitusten pohjalta. Nyt nämä kappaleet on julkaistu YSI-kollektiivin albumilla Sessio 1.

YSI-kollektiivin tuottajan Pedram Aflatunin mukaan hanke lähti liikkeelle siitä havainnosta, että Spotifystä ja muista suoratoistopalveluista ei löydy suomenkielistä bahá’í-uskon innoittamaa musiikkia.

– Vuosien varrella yhteisössä on syntynyt runsaasti biisejä, jotka ovat herättäneet kiinnostusta. Nyt on aika saada ne suoratoistopalveluihin, jotta mahdollisimman moni pääsee niistä nauttimaan, Aflatuni kertoo.

Kollektiivi on kerännyt yhteen monipuolisen tekijäjoukon, jota yhdistää rakkaus musiikkiin ja Bahá’u’lláhin opetuksiin. Kaikkien kappaleiden sanoitus on lainattu kokonaan tai osin bahá’í-kirjoituksista. Osa kappaleista on syntynyt yksittäisten tekijöiden sävellyksistä ja toiset kappaleet on tehty erilaisissa bahá’í-tapahtumissa, kuten kesäkoulussa tai nuorisokonferenssissa.

– Esimerkiksi kappale Rakkaus on valoa syntyi kesäkoulussa 2015 varhaisnuorten musiikkityöpajassa. Se on säilynyt videona puhelimessani, ja aina oli mielessä taltioida se kunnolla bändin kanssa, Aflatuni mainitsee.

Kahden vuoden aikana Aflatuni on ystävineen työstänyt sävellykseen bänditaustan sekä laulu- ja saksofoniosuudet.

 

Tutustu albumiin tästä

 

YSI-kollektiivin tuottaja Pedram Aflatuni kotistudiossaan.

Kappaleita on äänitetty ja työstetty kotistudiossa yksinkertaisella äänitystekniikalla.

– Biisejä on äänitetty makuuhuoneissa ja keittiöissä täysin livenä, Aflatuni sanoo.

YSI-kollektiivin ensimmäisellä levyllä Sessio 1 soittavat ja laulavat Pedram Aflatunin lisäksi Maija Aflatuni, Nader Aflatuni, Onni Aflatuni, Safa Hovinen, Julianna Kauhaniemi, Julia Olenius, Sydney Tamankag ja Mikko Vehmas. Tavoitteena on, että YSI-kollektiivi jatkuu ja että tulevaisuudessa nähdään taas uusi levytys. Kaikki halukkaat voivat tulla mukaan ja tarjota kappaleita.

– Itse olen aina ollut epävarma musiikin tekemisen suhteen. Edelleenkin pelottaa julkaista omia kappaleita. Pitää vain jatkaa tekemistä, kuunnelluttaa materiaalia muille ja uskaltaa kysyä heidän mielipidettään. On mukavaa tehdä yhteistyötä muiden muusikoiden kanssa, Aflatuni toteaa.

Musiikilla ja muilla taidemuodoilla on tärkeä rooli henkisen elämän kohottamisessa. Musiikin merkitystä ylistetään bahá’í-kirjoituksissa: ”[M]usiikki, laulettu tai soitettu, on henkistä ravintoa sielulle ja sydämelle.” (‘Abdu’l-Bahán kirjoituksia, ¶74)

YSI-kollektiivin albumihankkeessa pyrkimyksenä on ollut monipuolisen musiikillisen kokemuksen luominen. Niinpä levyllä on kokeiltu erilaisia tyylejä ja hyödynnetty tekijöiden toisiaan täydentäviä musiikillisia taustoja.

– On haluttu tavoitella rohkeasti uudenlaista ja erilaista bahá’í-uskon innoittamaa musiikkia. Ja vielä on paljon kokeiltavaa. Suomessa ja maailmalla on runsaasti hartaudellista sävellyksiä bahá’í-teksteistä, mutta ei vielä niin paljon rokkia tai räppiä. Musiikilla on valtava voima nostattaa tunteita, tanssittaa ja luoda yhteyksiä, Aflatuni innostuu.

YSI-kollektiivin albumi Sessio 1 on julkaistu lukuisissa suoratoistopalveluissa. Lisäksi voit seurata YSI-kollektiivia Instagramissa.

Edellinen
Edellinen

Muutos Kansallisen Henkisen Neuvoston jäsenistössä

Seuraava
Seuraava

Kansallinen vuosikokous 20.–21.4.2024 / National Convention 20–21 April 2024