Ilmoitus maailman johtajille

Joulukuussa 1863 Bahá’u’lláh, hänen perheensä ja seuralaisensa määrättiin edelleen karkotettavaksi 250 kilometrin päähän Edirneen, joka tunnettiin tuolloin nimellä Adrianopoli. Se sijaitsee nykyisen Kreikan ja Bulgarian rajojen lähettyvillä. Tämä oli etäisin paikka, johon Bahá’u’lláh koskaan matkusti kotikaupungistaan Teheranista, minkä vuoksi hän kutsui sitä nimellä ”Kaukainen vankila”.

Seurue pakotettiin matkaan puutteellisin varustein poikkeuksellisen purevassa talvisäässä. Näiden 12 päivän aikana saamiensa paleltumien vuoksi ‘Abdu’l-Bahá kärsi jaloissaan kipua elämänsä loppuun saakka.

Ilmaisun virta

Bahá’u’lláhin aiemmin ilmaisema Pyhän merenkulkijan muistio ‘Abdu’l-Bahán puhtaaksi kirjoittamana

Bahá’u’lláhin aiemmin ilmaisema Pyhän merenkulkijan muistio ‘Abdu’l-Bahán puhtaaksi kirjoittamana

Kylmyys ei helpottanut edes matkalaisten saavuttua Edirneen, koska heille varattu asuinsija ei suojannut pakkaselta. Surkeista olosuhteista huolimatta Bahá’u’lláhin opetukset jatkoivat leviämistään. Nyt hän ilmaisi runsaammin kuin koskaan aiemmin muistioita, ja hänen seuraajansa veivät näitä kirjoituksia jopa Egyptiin ja Intiaan asti.

Erään silminnäkijän mukaan Bahá’u’lláh saneli jumalallisia säkeitä aamusta iltaan sellaisella tahdilla, että hänen kirjuriensa oli mahdotonta pysyä perässä.

Bahá’u’lláhin myrkytys

Edirnen asukkaista tuli hyvin nopeasti Bahá’u’lláhin ihailijoita. Tämä näkyi usein, kun Bahá’u’lláh kulki kaupungin kaduilla: ihmiset jäivät seisomaan ja kumarsivat hänelle. Myös kaupungin kuvernööri, korkea-arvoiset virkamiehet ja vaikuttajat hakeutuivat hänen seuraansa ja osoittivat häntä kohtaan suurta kunnioitusta.

Bahá’u’lláhin velipuoli Mírzá Yahyá tuli yhä kateellisemmaksi veljensä saamasta arvostuksesta, minkä vuoksi hän yritti surmata Bahá’u’lláhin myrkyttämällä. Bahá’u’lláh sairastui vakavasti, ja hänen toipumisensa kesti useita kuukausia. Bahá’u’lláhin käteen jäi vapina, joka näkyi hänen käsialassaan hänen elämänsä loppuun asti.

Kirjeet maailman kuninkaille

Edirnessä Bahá’u’lláh kirjoitti ensimmäiset kirjeensä maailman kuninkaille ja hallitsijoille. Vastaanottajiin lukeutuivat Napoleon III, kuningatar Viktoria, keisari Vilhelm I, tsaari Aleksanteri II, Frans Joosef I, Persian shaahi, Osmanien sulttaani, paavi Pius IX ja Amerikan päättäjät.

Näissä kirjeissä Bahá’u’lláh julisti avoimesti asemansa Jumalan ilmaisijana tälle aikakaudelle. Vahvoin sanakääntein hän kehotti johtajia noudattamaan oikeudenmukaisuutta, vähentämään aseistustaan ja liittymään yhteen maailmanvaltion luomiseksi. Hän varoitti heitä itseään ja koko ihmiskuntaa kohtaavista hirvittävistä seuraamuksista, jos he eivät kykenisi saavuttamaan rauhaa.

Bahá’u’lláhin kirjeiden vastaanottajat. Ylärivi: Napoleon III (Ranskan keisari), Viktoria (Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar), Vilhelm I (Preussin keisari, Saksan kuningas), Aleksanteri II (Venäjän tsaari). Alarivi: Frans Joosef I (Itävallan keisari, Unkarin ja Böömin kuningas), Násiri’d-Din (Persian shaahi), Abdul-Aziz (Osmanien valtakunnan sulttaani), paavi Pius IX.

Edellinen
Edellinen

Bahá’u’lláhin julistus ja uudet karkotukset

Seuraava
Seuraava

Saapuminen pyhään maahan