Sigrid Salminen 1896–2000

Sigrid Amanda Salminen 4.12.1896–11.3.2000

Sigrid Amanda Salminen

Bahá’u’lláhin vakaa ja uskollinen palvelijatar, rouva Sigrid Amanda Salminen yleni Abhá-valtakuntaan lauantaina 11.3.2000 Koskelan sairaalassa Helsingissä yli 103 vuoden ikäisenä. Hänen herkkä ja vastaanottava sydämensä valaistui Uuden Ajan salaperäisellä valolla 1960-luvulla Helsingissä. Hänen etsivä sielunsa oli janonnut elämän vettä ja tuli lopulta johdatetuksi Bahá’u’lláhin ilmaisun ikuiselle valtamerelle.

Jäseneksi liittymisestään alkaen Sigrid Salminen osallistui iloisine kasvoineen ja enkelimäisine luonteineen jatkuvasti kaikkiin sopiviin bahá’í-tilaisuuksiin. Siten hän tapasi monia huomattavia bahá’íta ja vierailijoita läheltä ja kaukaa. Sigrid Salmisella oli onni tavata kaikki Uskon Kädet, jotka vierailivat Suomessa hänen bahá’í-uskoon liittymisestä lähtien. Hän kuunteli heitä tarkasti ja tutustui heihin hämmästyttävällä tavalla. Esimerkiksi kun Uskon Käsi Amatu’l-Bahá Rúhíyyih Khánum vieraili Helsingissä vuonna 1987, hänen kunniakseen järjestettiin avoin vastaanotto seminaari. Sigrid Salminen tuli tilaisuuteen ja inspiroitui siinä historiallisessa kokouksessa niin, että hänen hymyilevät ja onnelliset kasvonsa kiinnittivät Amatu’l-Bahán huomion, ja hän tuli Sigridin luo tervehtien häntä lämpimästi ja viipyen hänen vierellään, jotta hänestä saatiin ”yksityinen” valokuva Sigridin kanssa.

Sigrid Salminen ihaili suuresti ‘Abdu’l-Bahán ainutlaatuisia ominaisuuksia. Siksi hän oli valmis palvelemaan ja kulkemaan vakaasti ‘Abdu'l-Bahán viitoittamalla tiellä. Hänellä oli aina ‘Abdu'l-Bahán valokuva kunniapaikalla kodissaan.

Henkilökohtaisessa elämässään Sigrid Salminen oli hyvin säästäväinen. Hän uhrautui kuitenkin bahá’í-uskon tarpeille lahjoittaen lähes 40 vuoden aikana säännöllisesti eri rahastoihin. Kun hänen terveytensä muutamana viime vuotena heikkeni estäen häntä osallistumasta bahá’í-kokoontumisiin, hän vietti aikaansa rukoillen ja mietiskellen, vastaanottaen vierailijoita asunnossaan ja osoittaen suurta vieraanvaraisuutta ja kunnioitusta.

Oi hengen poika ! Ensimmäinen neuvoni on tämä: Olkoon sinulla puhdas, hyväntahtoinen ja säteilevä sydän, jotta osanasi olisi ikiaikainen valtakunta, katoamamaton ja ikuinen. (Bahá’u’lláh)

Habib’u’lláh Zabihian, huhtikuu 2000, Espoo


Edellinen
Edellinen

Hartmut Grossmann 1933–2017