Maija Pihlainen 1938–2025
Suomen bahá’í-yhteisö muistaa suurella rakkaudella ja kiitollisuudella Maija Pihlaista, joka siirtyi Abhá-valtakuntaan 9. helmikuuta 2025 Tampereella 87-vuotiaana. Maija oli viimeinen elossa ollut jäsen Suomen Bahá’íden Kansallisen Henkisen Neuvoston ensimmäisestä kokoonpanosta. Hänen palvelulle omistettu elämänsä niin Suomessa kuin kansainvälisesti jättää yhteisömme historiaan pysyvän jäljen ja innostavan esimerkin.
Maija Pihlainen 1938–2025
Maija-Liisa Ravola syntyi opettajaperheeseen Ivalossa 3. helmikuuta 1938. Toisen maailmansodan aikana Maija lähetettiin sotalapsena Ruotsiin turvaan. Hänelle jäi lämpimät muistot ruotsalaisesta sijaisperheestä, jonka hoivissa hän vietti lähes pari vuotta ja johon hän piti myöhemminkin yhteyttä. Palattuaan sodan runtelemaan Lappiin hän opiskeli Ivalossa ensimmäiset kouluvuodet, mutta koulunkäynnin loppuun saattamiseksi hänet lähetettiin sisarensa kanssa Turkuun tätiensä luokse. Korkeakouluopinnot hän aloitti Turun yliopistossa pääaineenaan englannin kieli.
Opiskeluaikoina Maijalla oli pitkä uskonnollinen etsiskelyvaihe, jonka aikana hän suhtautui kriittisesti vakiintuneisiin käsityksiin ja arvoihin. Ollessaan Englannissa piikomassa Maija ystävystyi eri uskontojen harjoittajiin. Hän oivalsi, että uskontojen totuus löytyy niistä kaikista. Maaliskuussa 1961 Suomeen palannut Maija vieraili ystävänsä kanssa Turun silloisessa bahá’í-keskuksessa. Puhujana oli tunnettu bahá’í Ian Semple, jonka pohdinnat Jumalan ilmaisijan tuntemisesta tekivät Maijaan vaikutuksen. Ateistina itsensä nähnyt Maija viehättyi bahá’í-uskon yhteiskunnallisista opetuksista ja alkoi vierailla bahá’í-keskuksessa jopa peräkkäisinä iltoina.
Toukokuussa hän palasi kotiinsa Ivaloon ja luki ahkerasti rukouskirjaa ottaakseen toden teolla selvää bahá’í-uskon jumalakäsityksestä. Varsinainen uskon varmuus syntyi Alankomaiden Delftissä pidetyssä bahá’í-nuorten kesäkoulussa, jonka viimeisenä yönä syvällisen pohdinnan tuloksena Maija vakuuttui Bahá’u’lláhin asemasta Jumalan ilmaisijana tälle aikakaudelle.
Huhtikuussa 1962 Suomen bahá’ít kokoontuivat Helsingin Käpylässä sijaitsevaan bahá’í-keskukseen valitsemaan ensimmäistä kertaa maansa Kansallisen Henkisen Neuvoston. Kyseessä oli pitkään valmisteltu hetki, jonka eteen bahá’ít olivat tehneet hartiavoimin töitä vuodesta 1953 lähtien. Bahá’íta oli muuttanut ympäri Suomen paikallisyhteisöjen muodostamiseksi, jotta maanlaajuiselle pohjalle voitiin nyt perustaa kansallinen hallintoelin. Vasta 24-vuotias Maija oli yksi Kansalliseen Neuvostoon valituista yhdeksästä jäsenestä. Kokoonpano erottui selvästi tuon ajan tyypillisistä hallintoelimistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Maijan ohella neuvostoon tuli valituksi viisi muuta naista sekä kolme maahanmuuttajamiestä.
Huhtikuussa 1962 valittu ensimmäinen Suomen Bahá’íden Kansallinen Henkinen Neuvosto. Takarivissä vasemmalta: Maija Pihlainen, Mozaffar Namdar, Godrat Bidardel, Habibullah Zabihian. Eturivissä vasemmalta: Mailis Talvenheimo, Gudrun Øfstegaard, Aminda Josephine Kruka, Sirkka Salmi, Greta Jankko.
Ensimmäisessä kansainvälisessä yleiskokouksessa Haifassa osallistujat pukeutuivat maansa perinneasuihin. Maija (oik.) lainasi äidiltään kansallispuvun.
Suomen Bahá’íden Kansallinen Henkinen Neuvosto oli yksi niistä kahdesta neuvostosta, joiden koko jäsenistö osallistui huhtikuussa 1963 Haifassa, Israelissa, järjestettyyn ensimmäiseen kansainväliseen yleiskokoukseen. Hartaasti odotettu tilaisuus oli elintärkeä koko maailmanlaajuiselle bahá’í-yhteisölle. Kokouksen tarkoituksena oli valita ensimmäistä kertaa Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto, Bahá’u’lláhin säätämä korkein hallintoelin, jonka tehtävänä oli tästedes ohjata maailmanlaajuista bahá’í-yhteisöä.
Bahá’íksi liittyminen ei ollut 1960-luvun Suomessa yksinkertainen asia. Sen lisäksi, että uuden uskonnon löytäminen säikäytti Maijan suvun, menetti hän liittymisen vuoksi työpaikkansa opettajana, sillä kirkosta eroamista käsitellyt rovasti istui myös koulun johtokunnassa. Luonteeltaan päättäväinen ja valoisa Maija ei kuitenkaan lannistunut, vaan hän kertoi innokkaasti bahá’í-uskosta kaikille kohtaamilleen ihmisille. Kansallisen Neuvoston tuella Maija keskittyi ‘Abdu’l-Bahán Puheita Pariisissa -teoksen suomentamiseen. Kääntämisestä tuli hänelle rakas palvelumuoto elämän viime hetkiin saakka.
Maija muisteli usein, kuinka noina vuosina yhteisön huulilla oli jatkuvasti motto: ”Älä ajattele, miten sinun tulisi palvella bahá’í-asiaa, vaan miten bahá’í-asiaa tulisi palvella.” Kansallisen Neuvoston pyynnöstä Maija asettuikin Tampereelle tukemaan paikallista yhteisöä. Hän aloitti työt englanninopettajana teknillisessä opistossa, jossa hän tutustui tulevaan aviomieheensä, Antero Pihlaiseen. Pariskunta avioitui toukokuussa 1966 ja sai pojan vuonna 1969.
Viisikymmentä vuotta kestäneen avioliiton aikana Antero tuki Maijaa vankkumattomasti hänen monipuolisissa bahá’í-tehtävissään Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 1972 Maija nimitettiin palvelemaan avustajalautakunnan jäsenenä Suomessa, kunnes perhe muutti vuonna 1976 kahdeksi vuodeksi Cornwalliin, Englantiin Anteron työkommennuksen vuoksi. Muutaman kotimaassa vietetyn vuoden jälkeen Pihlaiset muuttivat vuonna 1982 Hongkongiin, jossa Maija vietti antoisan vuosikymmenen bahá’í-tehtävien parissa. Maija palveli jälleen avustajalautakunnan jäsenenä ja sitten Hongkongin Henkisen Neuvoston jäsenenä kehittäen sihteerinä neuvoston hallinnollista kyvykkyyttä ja tukien vaativia pyrkimyksiä kutsua alueen ihmisiä tutustumaan Bahá’u’lláhin opetuksiin.
Kasvatukseen ja filosofiaan perehtyneenä Maija oli myös mukana laatimassa opetussuunnitelmaa ja kouluttamassa opettajia School of the Nations -kouluun, joka oli Kiinan Macaoon vuonna 1988 perustettu, bahá’í-uskon innoittama kansainvälinen koulu. Anteron seuraava työkomennus vei pariskunnan Lontooseen, minkä jälkeen Maija ja Antero palasivat Suomeen.
Vuonna 1995 Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto nimitti Maijan Euroopan Mannermaisen Neuvonantajalautakunnan jäseneksi viisivuotiskaudelle. Neuvonantajalautakunnan jäsenet kannustavat yksilöitä ja yhteisöjä toimintaan ja tarjoavat kansallisille neuvostoille arvokkaita neuvoja. Tässä tehtävässä Maija keskittyi tukemaan Suomen lisäksi Baltian maita, jotka olivat hiljattain saaneet itsenäisyytensä takaisin. Käsillä olevat tavoitteet muistuttivat bahá’íden ponnistuksia 1960-luvun alun Suomessa. Pyrkimyksenä oli perustaa kuhunkin Baltian maahan oma kansallinen henkinen neuvosto, ja samalla oli suuri tarve kääntää bahá’í-kirjallisuutta viroksi, latviaksi ja liettuaksi.
Samoihin aikoihin Suomessa ja naapurimaissa tiivistyi arktisten alueiden yhteistyö. Neuvonantajana ja syntyperäisenä ivalolaisena Maija edisti hänelle rakkaan pohjoiskalotin alueen bahá’íden yhteistoimintaa. Lisäksi hän oli vahvasti mukana edistämässä vuonna 1996 perustettujen koulutusinstituuttien kehittämistä. Tämä bahá’íden käynnistämä maailmanlaajuinen verkosto on sittemmin tullut keskeiseksi osaksi bahá’íden ja heidän ystäviensä pyrkimyksiä soveltaa Bahá’u’lláhin opetusten yhteiskuntaa rakentavaa voimaa. Neuvonantajakauden jälkeen Maija palveli Kansallisessa Neuvostossa vielä vuosina 2001–2006.
Maija oli sivistynyt, viisas ja tarmokas ihminen. Hänen ahkera ja perusteellinen mielenlaatunsa ilmeni etenkin käännöstyössä, johon hän ryhtyi nopeasti bahá’íksi liityttyään. Bahá’í-teosten suomentajana hän tutki laajasti eri uskontojen pyhiä kirjoituksia, niiden käännöksiä ja muuta kirjallisuutta löytääkseen käsitteellisesti ja tyylillisesti osuvimmat sanavalinnat. Lukuisten bahá’í-rukousten ohella Maija suomensi muun muassa kokoelman Poimintoja Bahá’u’lláhin kirjoituksista (1987) ja Bahá’u’lláhin keskeisen teoksen Varmuuden kirjan (2010). Huolellisen taustatyön läpikäynyt Varmuuden kirjan suomennos oli kansainvälisestikin katsoen erittäin laadukas käännös.
Maija bahá’í-pyhiinvaelluksella vuonna 2010
Anteron poismeno vuonna 2016 oli Maijalle suuri järkytys, sillä Maija oli valmistautunut toimimaan miehensä omaishoitajana. Huolimatta toimintakykynsä heikentymisestä viimeisinä vuosinaan Maija jatkoi sinnikkäästi kääntämistä ja tarkoin valmisteltujen hartaustilaisuuksien tarjoamista kodissaan ja koronapandemian alettua myös etäyhteydellä. Vielä kaksi viikkoa ennen poismenoaan hän tiedusteli kesken jääneen käännöstyönsä kohtalosta.
Maija oli monipuolisesti ansioitunut ja oppinut ihminen, mutta hän ei korostanut itseään tai mielipiteitään. Hänen olemuksensa oli nöyrä ja rauhallinen, ja hän kohteli ihmisiä rakastavasti. Maija oli myös herkkä näkemään ihmisissä kyvykkyyttä, jota hän mielellään rohkaisi. Maija omisti elämänsä bahá’í-uskon edistämiselle, mistä nykyiset ja tulevat bahá’í-sukupolvet ovat hänelle ikuisesti kiitollisia.
Yhteisön syvästi arvostama Maija siirtyi tuonpuoleiseen läheisten bahá’í-ystävien saattamana. Elämänsä viime hetkellä hän sai vielä kuulla erään hänelle erityisen rakkaan Bahá’u’lláhin ilmaiseman rukouksen, joka korostaa sielun matkaa kohti Jumalaa.
Maija siunataan haudan lepoon 28. helmikuuta 2025 Lamminpään hautausmaalla Tampereella.
