Iranin bahá’íhin kohdistuneet ihmisoikeusloukkaukset

Syvästi kotimaataan rakastavat Iranin bahá’ít, sukupolvesta toiseen, lapsista vanhuksiin, edelleenkin odottavat kärsivällisesti parempaa huomista. Vaikka he ovat joutuneet kestämään maassaan monenlaisia kärsimyksiä ja huolimatta heihin kohdistuneista rajoituksista, toteuttavat he edelleen henkisiä ja yhteiskunnallisia velvoitteitaan. Osallistumalla rakentavaan ajatustenvaihtoon ja toimintaan naapureiden, työtovereiden, ystävien ja kaikkien halukkaiden kanssa, antavat he oman osansa kotimaansa, sen kansalaisten ja koko ihmiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi.

Yaran-nimellä tunnettu seitsemän iranilaisen bahá’ín ryhmä, joka pidätettiin vuonna 2008. Koko ryhmä sai 20 vuoden vankeusrangaistuksen pyrkimykysistään edistää Iranin bahá’í-yhteisön asioita. Lähde: Bahá’í Media Bank

”Helmikuussa 1979 koettiin Iranissa poliittinen ja uskonnollinen maanjäristys, voimaltaan 7–8 Richterin asteikolla”, kirjoitti Suomen ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola, kun tapahtumasta oli kulunut kolme vuosikymmentä. Tämä järistys oli siitä erilainen, että se ei kohdellut kaikkia järistysalueella olevia samoin vaan sen tuhovoima kohdistui erityisesti ei-islamilaisiin ja järistyksen silmästä löytyivät bahá’ít.

Bahá’íden vainoaminen Iranissa ei perustu etnisyyteen tai poliittiseen ohjelmaan. Suurin osa heistä ovat lähtöisin samasta persialaisesta ja azerbaijanilaisesta taustasta, ja edustavat läpileikkausta Iranin yhteiskuntaluokista.

Bahá’íden vainoaminen Iranissa on alkanut samoihin aikoihin kun bahá’í-uskokin. 1800-luvun puolivälissä Persiassa syntyi vaikuttava liike – Bábin perustama uusi uskonto. Hän julisti, että messiaan odotuksen aika on käsillä ja että ihmiskunta on astumassa uuteen aikakauteen, jolla ihmisen moraalinen ja henkinen uudistuminen on tarpeen. Tällainen liikehdintä nosti rajua vihamielisyyttä islamilaisten jumaluusoppineiden joukossa, ja tuhansia bábilaisia sekä Báb itse teloitettiin.

Kun Bahá’u’lláhista tuli tämän liikeen johtohahmo, hänen elämässään alkoi yli nelikymmenvuotinen jakso karkotuksia, vankeutta ja vainoa. Viisi vuotta tuosta ajasta Bahá’u’lláh eli Euroopan mantereella. Monen karkotuksen päätteeksi Bahá’u’lláh ohjattiin viimein 1870-luvulla Akkon vankilakaupunkiin, Palestiinaan, jossa Hän kielsi seuraajiltaan oikeuden puolustautua aseellisesti heidän joutuessaan vainotuiksi kirjoittamalla mm. seuraavanlaisia ohjeita:

Joka maassa, jossa kenkään tästä kansasta [bahá’ít] asustaa, on kunkin käyttäydyttävä tuon maan hallintoa kohtaan uskollisesti, rehellisesti ja totuudellisesti. (Bahá’u’lláhin muistiot)

Uskonnollinen kiihkomielisyys ja viha ovat maailmaa kuluttava tuli, jonka raivoa kukaan ei kykene tukahduttamaan. (Poimintoja Bahá’u’llláhin kirjoituksista)

Näiden bahá’í-uskon olennaisten näkemysten perusteella bahá’íden korkein hallintoelin Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto rohkaisee vielä tänäkin päivänä Iranin bahá’íta palvelemaan maatansa vainoista huolimatta. ”Vaikka hajottavat voimat ovatkin vaikutuksiltaan tuhoavia, pyyhkivät ne mennessään ihmiskunnan kehitystä hillitseviä esteitä, avaavat yhdistymiskehitykselle tilaa vetää erilaisia ryhmittymiä yhteen, ja paljastavat uusia mahdollisuuksia yhteistyölle ja yhteistoiminnalle”, kirjoitti Oikeusneuvosto Iranin bahá’ílle maaliskuussa 2013.

Bahá’íden lukumäärän kasvaessa Iranissa heitä vainottiin aika ajoin ankarasti, erityisesti silloin kun maata tai sen aluetta kohtasi jokin onnettomuus tai poliittinen muutos. Toisiaan seuranneista hallituksista mikään ei ole tunnustanut bahá’í-uskon asemaa. Mikäli jonkun henkilön maine haluttiin asettaa kysenalaiseksi, varmin tapa oli väittää häntä bahá’íksi. Bahá’í-koulut suljettiin 1930-luvulla, bahá’í-kirjallisuus ja kokoukset kiellettiin, bahá’ít karkotettiin työpaikoiltaan ja joitakin heistä surmattiin. 

Vuonna 1955 alkoi jälleen vahva vainojen aalto, jonka vaikutuksista bahá’ít kärsivät vielä tänäkin päivänä. Tuolloin islamilainen papisto lietsoi mittavan kampanjan bahá’íta vastaan. Tämän seurauksena monet bahá’ílle pyhät paikat hävitettiin, kauppoja ja maatiloja ryöstettiin, hautausmailla kaivettiin bahá’íden ruumiita esiin häpäistäviksi, koteihin murtauduttiin ja ne ryöstettiin, bahá’íta pahoinpideltiin, lapset ajettiin pois kouluista, perheitä surmattiin ja bahá’íta painostettiin kaikin mahdollisin keinoin luopumaan uskostaan.

Tänä päivänä Iranin bahá’í-yhteisö muodostaa maan suurimman ja vainotuimman uskonnollisen vähemmistön. Yhteisöön kohdistuu ratsioita, jäseniä vangitaan ja pidätetään järjestelmällisten vainokampanjoiden tuloksena.

Bahá’it Iranissa elävät siis jatkuvan uhan alla. Heiltä evätään perusihmisoikeudet puhumattakaan oikeudesta vapaaseen uskonnon harjoittamiseen, vaikka Iranin hallitus on allekirjoittanut ja ratifioinut kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (nk. kp-sopimuksen), jonka noudattaminen takaisi niissä mainitut oikeudet kansalaisilleen. YK:n entinen pääsihteeri Ban Ki-moon kuvasi Iranin bahá’íden tilannetta toteamalla, että heihin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ovat juurtuneet sekä lakiin että käytäntöön.

Bahá’ít elävät päivästä toiseen tietoisina siitä, että valtionhallinto etsii jatkuvasti keinoja estääkseen heidän kehityksensä bahá’í-yhteisön jäseninä, ja että pienikin rike voi aiheuttaa toimeentulon menetyksen, vankilan tai vielä pahempaa. Iranin bahá’it eivät oleta saavansa erityisoikeuksia tai -kohtelua osakseen vaan ainoastaan ihmisoikeussopimuksissa luvattuja yhtäläisiä oikeuksia muiden iranilaisten kanssa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainoastaan jatkuva kansainvälisen huomion ylläpitäminen aiheessa on heidän turvansa.

Maailmanlaajuista bahá’í-yhteisöä edustava Bahá’í International Community (BIC) on edistänyt Iranin bahá’íden ihmisoikeuksien toteutumista YK:ssa. BIC on sekä järjestänyt seminaareja ja tiedotustilaisuuksia että tuottanut pelkästään viimeisen vuosikymmenen aikana tusinan verran julkaisuja ja satoja raportteja ja tiedotteita aiheesta. Kansalaisjärjestön ominaisuudestta BIC on ollut jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa YK:n eri elimien kanssa vuodesta 1948 lähtien ja toiminut luotettavana tietolähteenä Iranin bahá’íden vainoista. Eri maiden valtiot ja bahá’í-yhteisöt ovat tukeutuneet näihin tietoihin. Vakuuttavin osoitus asian oikeutuksesta ja tietovirran paikkansapitävyydestä on se, että YK:n yleiskokous on kerta toisensa jälkeen hyväksynyt julkilausuman, jossa on voimakkaasti tuomittu Iranin ihmisoikeustilanne yleensä ja bahá’íden kohtelu erityisesti.