Miekan korvaaminen sanalla – Bahá’u’lláhin rauhan käsite
Lyhennelmä Nader Saiedin artikkelista ”Replacing the Sword with the Word”
Bahá’u’lláhille kuulunut kynänterä. Lähde: media.bahai.org
Vaikka 1900-luvulla yleisten ihmisoikeuksien, demokraattisten ihanteiden, ihmisten tasa-arvon, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, konfliktien rauhanomaisen ratkaisemisen ja sodan raakalaismaisuuden tuomitsemisen kaltaiset periaatteet saivat lisääntyvää tunnustusta, oli se kuitenkin yksi verisimmistä vuosisadoista koko ihmiskunnan historiassa.
Tällaista kehitystä eivät ennakoineet 1800-luvun jälkipuoliskolla kirjoittaneet klassiset sosiologiset teoreetikot, jotka joko eivät kiinnittäneet paljon huomiota sodan ja rauhan kysymykseen tai olivat optimistisia 1900-luvun rauhan mahdollisuuksista.
Tällaista luottamusta rauhanomaiseen ja vauraaseen tulevaisuuteen sai tukea myös nopea muutos kansainvälisessä politiikassa. Haagissa vuosina 1899 ja 1907 pidetyt rauhankonferenssit auttoivat ensimmäistä kertaa suurinta osaa maailman kansoista pääsemään maailmanlaajuisiin sopimuksiin sodan estämiseksi, joista ehkä lupaavin oli kansainvälisen välimiesoikeuden perustaminen (Permanent Court of Arbitration). Filantrooppi Andrew Carnegie, New Yorkin rauhanseuran (New York Peace Society) johtaja oli kutsunut ‘Abdu’l-Bahán puhumaan jäsenilleen ja maksoi rauhanpalatsin rakentamisen Haagiin. Rakennus vihittiin käyttöön suurellisesti elokuussa 1913, vain vuosi ennen maailmansodan puhkeamista.
Tämä optimismi juontui osittain Euroopan suhteellisesta turvallisuudesta 1800-luvulla, jossa Napoleonin sotien lopun vuonna 1815 ja ensimmäisen maailmansodan alkamisen välillä vuonna 1914 oli pitkähkö rauhan vaihe, jonka keskeytti pääasiassa Saksan ja Ranskan sota 1870. Turvallisuudentunne oli kuitenkin vain harhakuvitelmaa, johon liittyi Euroopassa kasvava militarismi ja nationalismi sekä eurooppalaisten voimien toteuttamat laajat sotimiset ja kansanmurhat siirtomaavoiton saavuttamiseksi Afrikassa ja muualla maailmassa.
Vastakohtana 1800-luvun klassisen sosiologan aiheettomalle toiveikkuudelle oli henkisiä arvoja korostanut Bahá’u’lláh. Hän syntyi Persiassa 1817 ja perusti edistyksellisen maailmanlaajuisen uskonnon, joka keskittyi rauhan aikaansaamisen kiireellisyyteen ja välttämättömyyteen. Hänen mukaansa 1800-luvun yhteiskunnallisten laitosten rakenteet ja kulttuurinen suuntautuminen edistivät väkivallan eri muotoja, joihin lukeutuivat kansainväliset sodat. Bahá’u’lláhin ja hänen kauaskantoisten oivallustensa merkitys rauhanliikkeissä ja rauhantutkimuksessa käy ilmi tarkastelemalla hänen esittämäänsä maailmankatsomusta ja tapaa, jolla hänen kirjoituksensa uudistavat perustavanlaatuisia käsitteitä, kuten mystiikka, uskonto ja yhteiskuntajärjestys. Hän korosti miekan korvaamista sanalla.
Bahá’u’lláh ja miekan poistaminen
Mírzá Ḥusayn-‘Alí Núrí, joka otti myöhemmin nimekseen Bahá’u’lláh (suom. Jumalan kirkkaus), syntyi Teheranissa Iranissa vuonna 1817. Nuorena miehenä Bahá’u’lláh vakuuttui shirazilaisesta kauppiaasta, joka käytti nimeä Báb (suom. portti) ja kertoi olevansa šiialaisen odottama luvattu.
Sekä papit että valtion viranomaiset Iranissa julistivat Bábin ideat harhaoppisiksi ja vaarallisiksi ja päästivät valloilleen järjestelmällisen kansanmurhan, joka oli suunnattu Bábiin ja hänen seuraajiinsa, joita kutsuttiin babilaisiksi. Báb itse teloitettiin vuonna 1850, vain kuusi vuotta lähetystehtävänsä ilmoittamisen jälkeen.
Sen lisäksi, että Bábin kirjoitukset tarjosivat tuoreita ja uudistavia tulkintoja uskonnollisista ajatuksista, ne ennustivat uuden jumalallisen sanansaattajan välittömän ilmaantumisen ja määrittelivät koko hänen oman ilmoituksensa valmistautumiseksi tuon suuren henkisen kasvattajan tulemiseen. Bábilaisten verilöylyn aikana vuonna 1852 Bahá’u’lláh vangittiin Teheranin vankityrmään, jossa hän sai ilmoituskokemuksen kaikkien uskontojen – myös babilaisuuden – luvatuksi tulemisesta. Neljän kuukauden vankeuden ja kaiken omaisuuden takavarikoinnin jälkeen hänet karkotettiin Osmanien valtakuntaan, ensin Bagdadiin, sitten vuonna 1863 Konstantinopoliin (Istanbul), sieltä Adrianopoliin (Edirne) ja lopulta vuonna 1868 pyhään maahan Akkon linnoituskaupunkiin, jossa hän kuoli vuonna 1892.
Vaikka Bahá’u’lláh perusti uuden uskonnon, on hänen kirjoitukssaan uskonnon merkitys ja erityisesti sen tarkoitus erilainen. Perinteisesti ajatellen uskonto keskittyy usein teologiseen oppikokoelmaan Jumalasta, profeetoista, seuraavasta maailmasta ja tuomiopäivästä. Kirjoituksissaan Bahá’u’lláh tarkastelee ja avaa näitä käsitteitä, mutta hän painottaa, että hän on tullut uudistamaan ja elvyttämään ihmiskuntaa, rakentamaan maailmaa ja tuomaan rauhaa. Viimeisessä teoksessaan, Liiton kirjassa, hän kuvaa elämänsä tarkoitusta, kärsimyksiä, ilmoitusta ja kirjoituksia:
Tämän vääryyttä kärsineen tarkoituksena vastoinkäymisiä ja koettelemuksia kohdatessaan, pyhiä säkeitä ilmaistessaan ja todisteita esittäessään ei ole ollut muu kuin tukahduttaa vihan ja kaunan lieska, jotta ihmissydänten taivaanranta valaistaisiin sopusoinnun valolla ja ne saavuttaisivat todellisen rauhan ja levollisuuden.1
Toisin sanoen, henkisten periaatteiden vahvistamista ei voida erottaa yhteiskunnallisen järjestyksen muuttamisesta ja vihan ja väkivallan korvaamisesta rakkaudella ja yleismaailmallisella rauhalla. Bahá’í-näkökulmasta katsottuna uskonnon on siis oltava ihmisten välisen ykseyden ja yksimielisyyden aiheuttaja, ja jos siitä tulee vihamielisyyden ja väkivallan syy, on parempi olla uskonnotta.2 Rauhan luominen on Bahá’u’lláhin normatiivisen suunnan ja maailmankuvan ydin. Siksi on ironista, että sekä Iranin shaahi että Osmanien valtakunnan sulttaani nousivat juonittelemaan yhdessä Bahá’u’lláhia vastaan hiljentääkseen hänen äänensä karkottamalla hänet Akkon kaupunkiin. Heidän sortava päätöksensä oli kuitenkin vain esimerkki Hegelin esittämästä ”järjen salakavaluudesta”3, jossa järki toteuttaa suunnitelmansa sellaisten ihmisten tahattomilla seurauksilla, joiden vaikuttimena on heidän oma itsekäs halunsa. Kuten Bahá’u’lláh on usein todennut, hänen vastauksensa näiden kahden kuninkaan määräämään lopulliseen maanpakoon oli julkisesti julistaa viestinsä maailman hallitsijoille. Saapuessaan Akkoon hän kirjoitti viestejä maailman johtajille, mukaan lukien Saksan, Englannin, Venäjän, Iranin ja Ranskan johtajille, sekä paaville. Hän julisti heille asiaansa ja kuts heitä kaikkia yhdistymään ja aikaansaamaan maailmanrauha. Ironista on myös se, että pakkosiirtolaisuuden kautta hänet tuotiin pyhään maahan, jossa ennustetaan tapahtuvaksi lopullisen rauhan tulo maailmassa, jolloin susi ja karitsa ruokailevat yhdessä ja miekat lyödään auroiksi.4
Bahá’í-uskon keskeisiä opetuksia on miekan korvaaminen sanalla. Bahá’u’lláhin asian voitto tulee tapahtumaan Bahá’u’lláhin henkilön ja luonteen kautta ja hänen kynänsä kautta. Sanat ja niiden ruumiillistuminen ovat ainoa keino, jolla Bahá’u’lláhin sanomaa voidaan edistää. Siten islamilainen jihad-käsite kumoutuu, samoin kuin mikä tahansa uskonnon ja sen levittämisen käsite, joka sisältää väkivaltaa, syrjintää, pakottamista, vieroksumista ja vihaa muita kohtaan. Bahá’u’lláh esittää jatkuvasti uskonnollisen kiihkomielisyyden, vihan ja väkivallan poistamista yhtenä ilmoituksensa päätavoitteista.
Bahá’u’lláhin opetukset vahvistavat poikkeuksetta sisällön ja menetelmän ykseyden rauhan rakentamisessa. Rauha toteutuu elintapamme kautta – sellaisten sanojen ja keinojen kautta, joita käytämme oikeudenmukaisuuden, yhtenäisyyden ja rauhan aikaansaamiseksi.
Sanajärjestyksestä maailmanjärjestykseen
Sivu Bahá’u’lláhin sihteerin kirjaamasta muistiosta. Lähde: news.bahai.org
Bahá’u’lláhin kirjoitukset kattavat neljäkymmentä vuotta alkaen hänen vangitsemisestaan Teheranissa vuonna 1852 hänen kuolemaansa saakka vuonna 1892. Bahá’u’lláh painottaa kirjoituksissaan, että väkivalta, sorto ja viha ovat turhien harhakuvitelmien ilmentymiä. Hän on kynänsä välityksellä tullut repimään alas nämä verhot, sammuttamaan vihamielisyyden ja vihanpidon tulen ja saattamaan ihmisiä yhteen.
Bahá’u’lláhin ensimmäiset kirjoitukset, jotka on kirjoitettu vuosina 1852–1859, jolloin hän asui myös Irakissa, käsittelevät ensisijaisesti mystisiä käsitteitä ja kategorioita.5 Toisen vaiheen kirjoitukset vuosilta 1859–1867 koskevat uskonnollisia johtajia ja heidän tulkintaansa uskonnosta. Viimeisen kirjoitusvaiheen yhteiskunnallisia ja poliittisia kysymyksiä käsittelevät tekstit vuodesta 1868 alkaen on suunnattu niin kaikille ihmisille kuin maailman kuninkaille ja hallitsijoille. Jokainen vaihe korostaa tiettyä periaatetta Bahá’u’lláhin maailmankuvassa noudattaen hänen esittämäänsä henkistä logiikkaa. Näiden vaiheiden kanssa yhdenmukaiset periaatteet ovat todellisuuden henkinen tulkinta, historiallinen tietoisuus – jopa Jumalan sanojen historiallisuus – ja globaali tietoisuus. Bahá’u’lláhin maailmankuva määrittelee näiden kolmen periaatteen keskinäisen riippuvuuden. Bahá’u’lláhin kirjoitusten jokaisessa vaiheessa pyritään tulkitsemaan ja rakentamaan uusiksi perinteisiä ajatuksia ja maailmankatsomuksia.
Bahá’u’lláhin globaali tietoisuus ja hänen rauhankäsityksensä ovat tämän maailman ja yhteiskunnallisen järjestyksen uudelleen tulkinnan ilmentymiä, mikä näkyy seuraavassa lausunnossa, jossa hän määrittelee uudelleen, mitä on olla ihminen:
Se todellakin on ihminen, joka tänä päivänä omistautuu koko ihmissukua palvelemaan. Korkein olento sanoo: siunattu ja onnellinen on se, joka nousee edistämään maailman kansojen ja sukukuntien parhaita etuja. Toisaalla Hän taas on julistanut: Kunnia ei kuulu sille, joka rakastaa omaa maatansa, vaan paremminkin sille, joka rakastaa koko maailmaa. Maapallo on vain yksi maa, ja ihmiskunta sen kansalaiset.6
Bahá’u’lláhin mystiikan, uskonnon ja yhteiskunnallisen järjestyksen uudelleentulkinnan tarkoituksena on saada aikaan ykseys erilaisuudessa kulttuurin tasolla ja vakiinnuttaa maailmanrauha. Hänen erityisen rauhankäsityksensä tarkastelemiseksi on ensin tehtävä katsaus yhteiskuntatieteiden nykyisiisiin rauhanteorioihin ja tunnistettava sitten Bahá’u’lláhin vision rakenne.
Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa suurin osa yhteiskuntateoreetikoista otti konfliktissa oman maansa puolen ja joissakin tapauksissa ylisti sotaa. Georg Simmel määrittelee sodan ”absoluuttiseksi tilanteeksi”, jossa persoonattomassa taloudessa elävien yksilöiden tavalliset, itsekkäät huolenaiheet asetetaan lopulliseen elämän ja kuoleman tilanteeseen. Siksi hän toteaa lopuksi, että sota vapauttaa moraalisen impulssin rutiininomaisesta tylsyydestä ja saa ihmiset halukkaiksi uhraamaan henkensä yhteiskunnan hyväksi. Nykyaikainen yhteiskuntatieteellinen kirjallisuus yleensä ja erityisesti rauhantutkimus tarjoaa kuitenkin erilaisia teorioita sodasta ja rauhasta, joista neljä on erityisen merkittäviä: realismi, demokraattinen rauhanteoria, marxilainen teoria sekä sosiaalinen konstruktionismi ja kulttuuriteoria.
Bahá’u’lláhin lähestymistapa rauhaan
Toista maailmansotaa koskevan tutkimuksen ja rauhantutkimuksen lisääntymisen myötä Johan Galtungin kaltaiset kirjoittajat erottivat negatiiviset ja positiiviset rauhan määritelmät väittäen, että ”negatiivinen rauha” on sekä epävakaata että harhaista, kun taas ”positiivinen rauha” on todellista rauhaa.7
Positiivisen rauhan määritelmän suosiminen tarjosi näkymän erilaiseen rauhanteoriaan. Negatiivisen määritelmän mukaan sota on olemassa oleva ja objektiivinen todellisuus, kun taas rauha tarkoittaa yksinkertaisesti sodan ja konfliktien puuttumista. Rauhan positiivinen määritelmä puolestaan pitää rauhaa yhteiskunnallisen todellisuuden objektiivisena tilana, jota määrittelee vastavuoroisten ja sopusointuisien suhteiden muoto, joka edistää keskinäistä kehitystä ja viestintää yksilöiden ja ryhmien välillä. Tässä mielessä sota ja väkivalta osoittavat positiivisen rauhan puuttumisen. Siten, vaikka suoraa pakkoa ja aseellisia konflikteja ei olekaan, sotatila ja aggressio voivat silti olla olemassa.8–9
On mielenkiintoista huomata, että sekä Bahá’u’lláh että hänen seuraajansa ‘Abdu’l-Bahá kannattavat järjestelmällisesti ja johdonmukaisesti rauhan ainutlaatuista positiivista määritelmää. Jopa sana, jota Bahá’u’lláh käyttää ilmoituksensa tarkoituksesta (iṣláh), tarkoittaa sekä uudistusta tai jälleenrakentamista että rauhan tekemistä. Monissa maailmaa käsittelevissä kirjoituksissaan hän peräänkuuluttaa ‘imária (suom. kehitys) ja iṣláhia (suom. rauhan tekeminen / uudistus / jälleenrakentaminen).10 Bahá’u’lláhille siis rauhan toteutuminen merkitsee samanaikaisesti uudistusta, jälleenrakennusta ja maailman yhteiskuntalaitosten ja rakenteiden kehittymistä. Pelkkä halu ei ole riittävä edellytys todellisen ja kestävän rauhan toteutumiselle, joka vaatii perusteellista muutosta kaikilla ihmiselämän osa-alueilla. Vaikka mikään nykyisistä teorioista ei tarjoa riittävää polkua kohti rauhaa – sillä jokainen niistä viittaa vain sodan ja rauhan monimutkaisen kysymyksen näkökohtiin – kattaa Bahá’u’lláhin moniulotteinen, positiivinen lähestymistapa kaikki tekijät, joihin nykyajan erilaiset teoriat viittaavat. Tästä selvin ilmaus löytyy hänen kirjeistään maailman johtajille Temppelin muistiossa (Súriy-i-Haykal).11
Vastauksena karkotukselleen Akkon vankilakaupunkiin vuonna 1868 Bahá’u’lláh kirjoitti maailman johtajille yksittäisiä sanomia, jotka käsittävät Temppelin muistion eri osia. Sen ohella, että tämä teos sisältää yleismaailmallisen ilmoituksen hänen tehtävästään, on teoksena pääviestinä hänen kutsunsa maailmanrauhaan. Kutsun perusteella näemme, että realistisen rauhanteorian todellinen oivallus ei ole sen tarjoama pessimismi sodan väistämättömyydestä, vaan pikemminkin sodan yhdistäminen kollektiivisen turvallisuuden puutteeseen. Temppelin muistiossa Bahá’u’lláh vaatii johdonmukaisesti globaalia lähestymistapaa rauhaan ja maailmanlaajuisesti jaetun turvallisuuden institutionaalistamista rauhan toteuttamisen välttämättömänä keinona. Samoin demokraattisen rauhan teoriassa käsitellyt huolenaiheet ovat myös päteviä, ja vaikka Bahá’u’lláhin käsite demokratiasta on paljon monisyisempi kuin nykyiset määritelmät ja käytännöt, hän ylistää samassa muistiossa demokratiaa välttämättömänä osatekijänä rauhan toteutumiselle. Marxilaisissa/sosialistisissa teorioissa yksilöityjä rauhan esteitä, kuten sosiaalista eriarvoisuutta, käsitellään myös tässä samaisessa muistiossa, jossa Bahá’u’lláh vaatii yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja köyhyyden poistamista, ja viittaa asevarusteluun tärkeimpänä syynä sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja köyhyyteen maailmassa. Lopuksi on tunnustettava kulttuuriteorian panos rauhankulttuurin tarpeen osoittamisessa. Tällaista kulttuuria ei kuitenkaan pidä sekoittaa pelkkään yksimielisyyteen rauhan välttämättömyydestä. Sen sijaan Temppelin muistiossa Bahá’u’lláh vaatii rauhankulttuuria, joka perustuu uudelleen määriteltyyn identiteettiin, patriarkaatin hylkäämiseen ja kaikenlaisten ennakkoluulojen poistamiseen.
Bahá’u’lláh näkee kestävän rauhan sosiaalisten suhteiden moniulotteisena rakenteena, joka sisältää muun muassa rauhan, demokratian, kollektiivisen turvallisuuden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kulttuurin. Nämä eivät ole satunnaisia muuttujia tai vastakkaisia käsitteitä – pikemminkin Bahá’u’lláhille kaikki neljä ovat erottamattomia, toisistaan riippuvaisia ja sopusointuisia ilmauksia hänen määritelmästään ihmisen henkiselle todellisuudelle.
Temppelin muistio alkaa pohdinnalla ihmisestä Jumalan pyhänä temppelinä. Bahá’u’lláhin kirjoitusten mukaan ihmiset luotiin olemassaoloon yhteistyössä, ykseydessä ja rauhassa. Raaka sodan ja vihan kulttuuri nähdään vastakohtana ihmistodellisuudelle. Ihmiset ovat Jumalan peilejä ja heijastavat jumalallisia ominaisuuksia. Kaikki ovat saman Muodostajan luomia jumalallisia valtaistuimia, jotka on tuotu olevaisuuteen luovan jumalallisen sanan kautta ja joilla on henkisiä kykyjä. Siksi Bahá’u’lláh johdonmukaisesti kutsuu maailmaa kaikkien kansojen yhteiseksi kodiksi ja määrittelee ihmiseksi sen, ”joka tänä päivänä omistautuu koko ihmisrotua palvelemaan.”12 Tämä henkinen määritelmä ihmiskunnasta on keskittynyt hylkäämään viidakon lain ja ihmisten alentamisen tuolle tasolle. Viisauden muistiossa Bahá’u’lláh sanoo, että ihmisiä ei ole luotu vihamielisyyttä ja vihaa, vaan pikemminkin yhteisvastuuta ja yhteistyötä varten. Tästä filosofisesta periaatteesta hän juontaa tarpeen luoda uusi määritelmä kunnialle, jossa todellinen kunnia liittyy koko ihmiskunnan palvelemiseen ja rakastamiseen:
Teidät luotiin osoittamaan rakkautta toisianne kohtaan eikä kavaluutta ja kaunaa. Älkää ylpeilkö itserakkaudellanne vaan rakkaudella, mitä osoitatte toisille luoduille. Älkää ylpeilkö kotimaanne rakkaudella vaan rakkaudella koko ihmiskuntaa kohtaan.13
Tämä määritelmä ihmisten henkisestä todellisuudesta rinnastetaan vapauden todelliseen merkitykseen. Selittäessään Bahá’u’lláhin ilmoitusta ‘Abdu’l-Bahá tunnistaa todellisen vapauden olemassaolotaistelun logiikan voittamisena. Ihmisten on tullut aika näyttäytyä ihmisinä, ei petoeläiminä:
Ja eräs Bahá’u’lláhin opetuksista on ihmisen vapaus, että ihanteellisen Voiman kautta hän voisi olla vapaa ja vapautettu luonnon maailman vankeudesta; sillä niin kauan kuin ihminen on luonnon vanki hän on verenhimoinen eläin, koska olemassaolon taistelu on eräs luonnon maailman vaatimuksista. Tämä olemassaolon taistelu on kaiken tuhon lähde ja äärimmäinen koettelemus.14
On ilmeistä, että rauhankulttuuri on välttämätön heijastus Bahá’u’lláhin määrittelemälle ihmiskäsitykselle. Tässä kulttuurissa identiteetit määritellään vastakohtaisuuksien sijaan ihmisten vastavuoroisena keskinäisenä riippuvuutena. Määritelmä perustuu bahá’í-näkemykseen ykseydestä erilaisuudessa, joka on ehkä tunnetuin Bahá’u’lláhin ilmaisema aforismi:
Oi te suuresti rakastetut! Ykseyden pyhättö on pystytetty; älkää siis pitäkö toinen toistanne muukalaisina. Te olette yhden puun hedelmiä ja yhden oksan lehtiä.15
On huomattava, että edellisessä lausunnossa ykseys ei vastusta moninaisuutta vaan pikemminkin vieraantumista. Bahá’u’lláhin mielestä ykseys on ykseyttä erilaisuudessa. Puun tavoin ihmisperhe koostuu erilaisista hedelmistä ja lehdistä, mutta kaikki kuuluvat samaan henkiseen puuhun. Alkuperäisessä tekstissä persian kielellä ykseys on yigánigí ja vieraantuminen on bígánigí, sen kirjaimellinen vastakohta. Siksi rauhankulttuuri on vastakkainen sekä moninaisuuden ja erilaisuuden tukahduttavalle kieltämiselle että vieraannuttavalle moninaisuuden käsitykselle, jossa ei nähdä vuorovaikutukseen, yhteisriippuvuuteen ja ykseyteen perustuvaa yhteiskunnallista todellisuutta erilaisten toimijoiden välillä. Bahá’í-käsite ykseydestä vahvistaa vuorovaikutuksen moninaisuutta, mutta ei erilaisia keskinäisen vieraantumisen ja etääntymisen muotoja.
Temppelin muistiossa peräänkuulutetun uuden rauhankulttuurin keskeinen osa on patriarkaattisen väkivaltaisen kulttuurin hylkääminen. Muistion alussa Bahá’u’lláh kuvailee ensimmäistä kokemustaan ilmoituksesta taivaan neidon välityksellä. Tämä merkitsee, että korkein henkinen todellisuus, kaikkien ilmaisijoiden totuus, esitetään feminiinisenä todellisuutena:
Kärsimysten saartaessa kuulin ihmeisimmän, suloisimman äänen, joka kutsui pääni yläpuolelta. Kääntäessäni kasvoni näin neidon – Herrani nimen muistamisen ruumiillistuman – kohotettuna ilmassa edessäni. Niin riemuissaan oli hän, että hänen kasvoistaan loisti Jumalan mielisuosion koriste ja hänen poskensa läikehtivät Kaikkiarmiaan kirkkautta. Maan ja taivaan välistä hän kajautti kutsun, joka sai valtoihinsa ihmisten sydämet ja mielet. Hän välitti sisäiselle sekä ulkoiselle olemukselleni sellaisia kuulumisia, jotka saivat sieluni ja Jumalan kunnioitettujen palvelijoiden sielut riemuitsemaan. Osoittaen sormellaan päätäni, hän esitti viestinsä kaikille taivaassa ja maan päällä sanoen: Kautta Jumalan! Tämä on maailmain rakastetuin, ja ettekä silti ymmärrä.16
Mutta jos rauhankulttuuri on johdonmukainen ilmaus Bahá’u’lláhin henkisestä ihmismääritelmästä, hänen ylistyksenä demokratialle on toinen orgaaninen osoitus hänen henkisestä maailmankuvastaan. Kuten aiemmin tuotiin esille, Bahá’u’lláhin käsitys ihmisestä henkisenä ja järkevänä olentona on syy miekan korvaamiseen sanalla. Hänen painottamansa henkinen velvollisuus jokaiselle yksilölle ajatella ja etsiä totuutta itsenäisesti kuitenkin liittyy hänen vakuutukseensa kaikkien ihmisten ykseydestä. Luonnollinen seuraus tälle on neuvottelun periaatteen korostaminen. Bahá’u’lláhin mielestä sekä yksilöiden itsenäinen ajattelu että heidän henkinen ykseytensä toteutuvat neuvottelun välttämättömyyden kautta. Hänen lausuntonsa ”kaikella on ja on vastakin oleva täydellisyyden ja kypsyyden tilansa. Ymmärryksen (khirad) lahjan kypsyys tulee ilmi neuvottelun kautta”17 osoittaa, että neuvottelu heijastaa ihmisen henkisten voimien kypsymistä ja toteutumista. Mitä laajempi neuvottelun piiri on, sitä suurempi on todennäköisyys saavuttaa totuus. Demokratia on luonnollinen ilmentymä tästä periaatteesta. Temppelin muistiossa osoittaessaan sanansa Englannin kuningattarelle (ainoalle demokraattisen maan hallitsijalle, jolle Bahá’u’lláh kirjoitti), hän ylistää parlamentaarista demokratiaa:
Olemme myös kuullut, että olet uskonut neuvottelun ohjat kansan edustajien käsiin. Olet tehnyt todella hyvin, sillä se lujittaa asioittesi rakennuksen perustaa ja tyynnyttää kaikkien sinun suojassasi olevien sydämet, niin ylhäisten kuin alhaistenkin.18
Bahá’u’lláh ulottaa demokratian kansallisvaltioiden lisäksi myös kansainvälisiin suhteisiin. Hänen esityksensä maailmanlaajuisen neuvonpidon tarpeellisuudesta ja siitä, että olemassaolotaistelu tulisi alistaa demokraattiselle laille kansainvälisten suhteiden tasolla ovat esimerkkejä hänen käsityksestään kollektiivisen turvallisuuden takaamistoimista. Lisäksi hän näkee demokratian neuvottelutaitona eikä jatkuvana ylivallan, epäinhimillistämisen, loukkausten ja vihanpidon sotana kilpailevien osapuolten välillä, jotka eivät ole koskaan halukkaita neuvottelemaan keskenään.
Ihmisen henkinen määritelmä ja sen seurauksena olemassaolotaistelun hylkääminen ihmissuhteiden hyväksyttynä sääntelyperiaatteena edellyttävät välttämättä kollektiivisen turvallisuuden järjestelmää ja pääsemistä militaristisen ja keskinäisen vieraantumisen kulttuurin yli. Mutta tätä määritelmää ihmisistä jaloina olentoina ei tule erottaa yhteiskunnallisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta. Sekä puhdas kommunismi että puhdas kapitalismi alentavat ihmisen viidakon tasolle ja poistavat hänen vapautensa, kun taas yhteiskunnallinen ja taloudellinen oikeudenmukaisuus on sopusoinnussa rauhan, demokraattisen järjestyksen ja kollektiivisen turvallisuuden kulttuurin kanssa. Temppelin muistiossa Bahá’u’lláh vaatii kestävän rauhan edellytyksenä asevarustelun lopettamista sekä siirtymistä kohti taloudellista oikeudenmukaisuutta:
Oi maailman kuninkaat! Me näemme teidän joka vuosi lisäävän menojanne ja sälyttävän niiden taakan alamaistenne kannettavaksi. Tämä on totisesti täydellistä ja huutavaa vääryyttä. – – Kansanne ovat teidän aarteenne. Varokaa, ettei teidän hallitustapanne riko Jumalan käskyjä vastaan ja ettette jätä suojattejanne ryövärin käsiin. Heidän kauttaan te hallitsette, heidän varoillaan te elätte, heidän avullaan te valloitatte. Kuinka ylenkatseellisesti te kuitenkin heihin suhtaudutte! Miten outoa, miten perin outoa!
– – Olkaa yksimielisiä, oi maailman kuninkaat, sillä siten on epäsovun myrskytuuli tyyntyvä keskuudestanne ja kansanne ovat saava levon, jos lienette niitä, jotka ymmärtävät. Jos joku teistä tarttuu aseisiin toista vastaan, nouskaa kaikki häntä vastustamaan, sillä tämä ei ole muuta kuin eittämätöntä oikeutta.19
Siten Bahá’u’lláhin maailmankuvassa ihmiskunta on saavuttanut historiallisen kehityksensä uuden vaiheen, jota määrittää koko maailman monimuotoisuuden ykseyden toteutuminen – kaikkien ihmisten henkisen todellisuuden ilmentymä. Vaikka nykyaikainen globaali kulttuurinen käänne kohti rauhan arvostusta ymmärretään usein uskonnon ja henkisyyden vastaisen kapinan tuotteeksi, itse asiassa asia on päinvastoin. Kuten viimeaikaiset postmodernit ja relativistiset filosofiat ovat osoittaneet, materialistinen filosofia sopii parhaiten yhteen joko arvorelativismin tai luontaisen olemassaolotaistelun vahvistamisen kanssa. Sitä vastoin käsitys kaikkien ihmisten jaloudesta ja heidän yhtäläisten oikeuksiensa vahvistaminen perustuvat ihmisen henkisen todellisuuden ymmärtämiseen. Bahá’u’lláhin kirjoituksissa uudelleenrakennettu mystinen ja henkinen tietoisuus on välttämätön perusta ihmiskunnan ykseyden ja maailmanrauhan kaksoisperiaatteille.
Lähdeviitteet
Bahá’u’lláh, Kitáb-i-’Ahd (Liiton kirja), in Tablets of Bahá’u’lláh revealed after the Kitáb-i-Aqdas (Haifa: Bahá’í World Centre, 1978), 219.
Ks. esim. ‘Abdu‘l-Baha, Puheita Pariisissa.
Georg W. F. Hegel, Reason in History (New York: Liberal Arts Press, 1953), 25–56.
Jesaja 11:6 ja 2:4.
Ks. Nader Saiedi, ”From Oppression to Empowerment”, The Journal of Bahá’í Studies 26:1–2 (Spring/Summer 2016), 28–30.
Bahá’u’lláh, Lawh-i-Maqhúd (Maqsúdin muistio), Bahá’u’lláhin muistiot (Helsinki, 2015), 181.
Georg Simmel, Der Krieg und die Geistigen Entscheidungen (Munich: Duncker and Humblot, 1917).
Johan Galtung, Peace by Peaceful Means (Thousand Oaks: Sage Publications, 1996).
Rakenteellisen, symbolisen ja kulttuurisen väkivallan kaltaiset käsitteet ovat muutamia ilmauksia tästä uudesta käsityksestä rauhan positiivisesta määritelmästä.
Shoghi Effendi on kääntänyt käsitteen iṣláh turvallisuudeksi ja rauhaksi, parantamiseksi, jalostukseksi, jälleenrakentamiseksi ja kohentamiseksi. Samoin hän on kääntänyt sanan ‘imár uudelleenrakentamiseksi, herätykseksi ja edistymiseksi.
Ks. Bahá’u’lláh, The Summons of the Lord of Hosts: Tablets of Bahá’u’lláh (Haifa: Bahá’í World Centre, 2010).
Bahá’u’lláh, Lawh-i-Maqsúd (Maqsúdin muistio), Bahá’u’lláhin muistiot (Helsinki, 2015), 181.
Bahá’u’lláh, Lawh-i-Hikmat (Viisauden muistio), Bahá’u’lláhin muistiot (Helsinki, 2015), 152.
‘Abdu’l-Bahá, Selections from the Writings of ’Abdu’l-Bahá (Wilmette: Bahá’í Publishing Trust, 1997), 316, #227, ¶20.
Bahá’u’lláh, Lawh-i-Mánikcchcí Sáhib (Tablet to Mánikcchcí Sáhib), The Tabernacle of Unity: Bahá’u’lláh’s Responses to Mánikcchcí Sáhib and Other Writings (Haifa: Bahá’í World Centre, 2006), 9, para 1.15.
Bahá’u’lláh, Súriy-i-Haykal (Súrih of the Temple), Summons of the Lord of Hosts, 5, para 6.
Bahá’u’lláh, from a Tablet translated from the Persian, in Consultation: A Compilation, Prepared by the Research Department of the Universal House of Justice (February 1978, rev. November 1990), 3. http://www.bahai.org/library/authoritative-texts/compilations/consultation/. The word khirad, rendered as gift of understanding in English, is, literally, reason. (Suomennos otettu Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto, Lupaus maailmanrauhasta, 1985, 13)
Bahá’u’lláh, Súriy-i-Haykal (Súrih of the Temple), Summons of the Lord of Hosts, 89–90, ¶172–73.
Bahá’u’lláh, Súriy-i-Haykal (Súrih of the Temple), Summons of the Lord of Hosts, 93–94, ¶179 ja ¶182.
