Karkotus Bagdadiin
Bagdad perustettiin Tigris-joen varrelle.
Bagdadin kartta vuodelta 1853
Kun Bahá’u’lláh oli viettänyt neljä tuskan täyttämää kuukautta ”Mustassa onkalossa”, hänet ajettiin Persiasta maanpakoon. Vankeusolojen sairastuttama ja uuvuttama Bahá’u’lláh joutui perheineen taivaltamaan talvella 1853 Teheranista lumisten vuorten läpi Bagdadiin, joka oli tuolloin osa Osmanien valtakuntaa. Matka oli raskas, ja heidän varusteensa olivat täysin puutteelliset niin ankariin olosuhteisiin.
Tästä alkoi Bahá’u’lláhin 40 vuotta kestänyt karkotusten, vankeuden ja vainojen sarja, josta Persian ja Osmanien valtakuntien hallitsijat olivat vastuussa.
Kolmen kuukauden jälkeen Bahá’u’lláh saapui Bagdadiin keväällä 1853. Kaupunkiin asettuneet Bábin seuraajat kääntyivät yhä useammin hänen puoleensa. Bahá’u’lláhin luonteen jalous, hänen viisaat neuvonsa ja hänen kaikkia kohtaan osoittamansa rakastava ystävällisyys virvoittivat lannistuneen bábilaisten yhteisön. Vaikka Bahá’u’lláh ei ollut vielä kertonut asemastaan kenellekään, osa bábilaisista tunnisti hänet Jumalan ilmaisijaksi jo tässä vaiheessa.
Vetäytyminen Kurdistaniin
Sulaymáníyyihin vuoristo, jonne Bahá’u’lláh vetäytyi vuonna 1854.
Vain reilu vuosi Bagdadiin saapumisesta Bahá’u’lláh lähti salaa Kurdistanin vuoristoon, missä hän eli yksinäisyydessä kaksi vuotta. Tärkein syy vetäytymiseen oli hänen kateellinen velipuolensa Mírzá Yahyá, joka kumppaneineen lietsoi eripuraa bábilaisten keskuudessa. Bahá’u’lláh kirjoitti myöhemmin:
Lähdimme erämaahan ja siellä, eristäytyneenä ja itseksemme, elimme kaksi vuotta täydellisessä yksinäisyydessä. Silmistämme juoksivat murheen kyynelet ja vertavuotavassa sydämessämme hyrskysi tuskallisen piinan valtameri. Monena iltana Meillä ei ollut ruokaa ravinnoksemme ja monena päivänä ei ruumiimme saanut lepoa. Kautta Hänen, jonka käsissä olemukseni on! Näistä kärsimysten ja loputtomien koettelemusten kuuroista huolimatta oli sielumme täynnään autuaallista riemua ja koko olemuksemme ilmensi sanoin kuvaamatonta iloa. Sillä yksinäisyydessämme ei Meillä ollut tietoa ainoankaan sielun kokemasta vahingosta tai hyödystä, terveydestä tai sairaudesta. Yksinämme Me seurustelimme henkemme kanssa, unohtaen maailman ja kaiken siinä olevan.
Paluu Bagdadiin ja yhteisön kasvu
Aikaudella tyypillinen kahvila Lähi-idässä
Bahá’u’lláhin maine Sulaymáníyyihin asukkaiden parissa kasvoi vähitellen, ja viisautensa vuoksi hän oli etenkin suufilaisten oppineiden arvostama. Vuoteen 1856 mennessä tieto hänen olinpaikastaan oli kiirinyt myös Bagdadiin, missä bábilaiset olivat jälleen vajonneet sekasortoiseen tilaan Mírzá Yahyán surkean johtajuuden vuoksi. Ystävät tulivat etsimään Bahá’u’lláhia, joka suostui lopulta palaamaan perheensä ja bábilaisten luokse.
Bahá’u’lláhin ympärille alkoi taas nopeasti kerääntyä ihailijoita, ja hänen maineensa henkisenä opettajana levisi Bagdadin ulkopuolelle. Samalla bábilaisten yhteisön arvovalta kasvoi.
Bahá’u’lláh vietti runsaasti aikaa ihmisten parissa. Hänen tyypillinen päivänsä sisälsi lukuisia kohtaamisia vanhojen ja uusien ystävien kanssa sekä hänen omassa kodissaan että lähialueen kahvilassa, jonka asiakkaat ja omistaja, Siyyid Habíb, kunnioittivat häntä suuresti. Toisinaan alueen arvohenkilöt hakeutuivat hänen luokseen kysymään neuvoa ongelmiinsa, kun taas joinakin päivinä Bahá’u’lláh itse vieraili uskovien kodeissa ilahduttamassa heitä.
